Oikeuslääkäri Antti Jääskeläisen kirjoitus ”Kömmähdykset korjattava”Turun Sanomissa 10.1.2016

Antti Jääskeläinen 18.2.2014

Kömmähdykset korjattava

Vuodenvaihde viritti toiveen tehtyjen virheratkaisujen korjaamisesta uutena vuonna, kun mennyt vuosi näyttää edellisten vuosien virheitten saldon.
2014 poistui Liikkuva poliisi (LP) tieltä poliisijohdon ja pääministerin kömmähdysten seurauksena.
Uudenvuoden aatonaaton uutinen oli todeta ruuhka-Suomen ulkopuolisten alueitten kaltoinkohtelu. Liikenteen valvonta on romahtanut, poliisin avun toimittaminen hätätilanteissa on siirtynyt satojen kilometrien ja tuntien etäisyydelle.
Tilastoja käytetään yhä tarkoitushakuisesti osoittamaan, että valtakunnassa on kaikki hyvin, vaikkei parin viime vuoden tilastoja saada vertailukelpoisiksi aiempiin vuosiin nähden saati tuoreita luotettavia toimintatilastoja saada poliisihallinnolta.
Tilanteesta kärsivät kaikki kansalaiset liikennerikollisia lukuun ottamatta. Raskaan liikenteen valvonta on pettänyt ja koulutetun ja osaavan liikennepoliisin osallistuminen tiellä tapahtuvaan valvontaan heikentynyt.
Liikenteen valvontaan perehtyneen poliisivoiman käyttö toiminnan kehittämiseen ja koko poliisivoiman työpaikkakoulutukseen LP:n jättämän aukon paikkaamiseksi on jäänyt tekemättä.
Liikennepoliisin avulla on kyetty säilyttämään pätevä henkilöstö poliisin riveissä, mutta on ilmeistä, ettei sen huoltamiseen, kouluttamiseen ja uusien voimien rekrytoimiseen ole hallinnossa riittävää motivaatiota.
Asian johdosta on tehty eduskuntakysely joulun alla. Kun kansanedustajat palaavat lomaltaan, on syytä esittää harras toivomus liikenneturvallisuutemme kannalta oleellisten korjausten tekemisestä.